VNK: Hallituksen vuosikertomuksen lähtötiedot

Journal number
VN/27298/2023-VNK-13
Year of completion
2024
Administrative branch
Valtioneuvoston kanslia

Mitä ongelmaa ratkaistiin ja miksi? 

Toimeksiannon tavoitteena oli parantaa hallituksen vuosikertomukseen sisältyvien ministeriöiden tuloksellisuuden kuvausten informatiivisuutta sekä raportoinnin systemaattisuutta. Tavoitetta varten luotiin Power BI-pohjainen työkalu hallituksen vuosikertomuksen laatimisen avuksi. Raportti sisältää keskeiset vuosikertomuksen laatimiseen tarvittavat luvut.

Mitä tehtiin?

Työkaluun koottiin vuosilta 2021-2023 tiedot määrärahojen käytöstä, siirrettävissä olevista määrärahoista sekä siirtyneiden määrärahojen käytöstä organisaatiotasolla. Mainittuja muuttujia tarkasteltiin lisäksi kululajin mukaan. Kululajeista keskeisin rajaus oli toimintamenot, mutta raportilla on mahdollisuus tarkempaankin kululajikohtaiseen tarkasteluun (mm. henkilöstökulut, ICT -menot, palvelujen ostot). Siirtyneiden ja siirrettävissä olevien erien tarkastelussa kiinnostuksen kohteena oli mahdolliset vuodesta toiseen toistuvat saman suuruusluokan erät.

Mitä saavutettiin?

Lopputuotoksena oli tutkihallintoa.fi sivulle upotettu Power BI-raportti, jota pääsee käyttämään vapaasti Virtu-kirjautumisella. Raportista ajateltiin olevan hyötyä myös muille, kuin vuosikertomuksen laatijoille.